Kuutinkulmassa joulutauko 19.12.- 27.12.2020

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika levähtää hetki erikoislaatuisen vuoden päätteeksi. Myös Yhteisötila Kuutinkulma on joulutauolla 19.12-27.12.2020 eli tiloissa ei ole tuolloin vakituista päivystystä. Sähköpostit toki kulkevat ja niihin vastataan 28.12. alkaen.

Kiitämme kaikkia tiloissamme vierailleita ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta ja toivotamme hyvää ja turvallista joulunaikaa sekä yhteisöllistä uutta vuotta 2021!

Yhdistyksen syyskokouksen kuulumisia

Etelä-Karjalan Yhdistykset ry:n syyskokouksessa 14.12.2020 yhteistötila Kuutinkulmassa oli edustettuna 10 jäsenyhdistystä. Kokoukseen oli mahdollista osallistua myös Google Meets palvelun kautta, joka mahdollisti turvavalien pitämisen. Kokouksessa käytiin läpi toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2021 sekä valittiin uusi hallitus ja yhdistyksen puheenjohtaja seuraavalle kaudelle.

Kokouksen jälkeen uusi hallitus järjestäytyi samantien ja nämä luottamustoimet on merkitty myös alla olevaan uuden hallituksen kokoonpanoon.

Ilkka Kuukka puheenjohtaja
Raija Suuronen varapuheenjohtaja (Etelä-Karjalan kylät ry)
Jukka Kosonen sihteeri, tiedotus, IT (Saimaan Kameraseura ry)
Piia Tuosa Irti Huumeista ry, Lappeenrannan osasto
Erkki Veikkanen Eläkeliiton Lappeenrannan Yhdistys ry
Aimo Röpetti Lauritsalan Eläkeläiset ry
Ritva Mällinen Etelä-Karjalan Keliakiayhdistys ry
Jaakko Kokko Vasemmistoliiton Lappeenrannan Yhdistys ry
Mikko Vento Kulttuuritila Nuijamies ry
Juha Viitala Lappeenrannan sydänyhdistys ry (UUSI)
Anu Hämäläinen Lappeenrannan Zonta-kerho ry (UUSI)

Kuutinkulman toiminta 2.12.2020 alkaen

Poikkeusolosuhteet jatkuvat edelleen ja Etelä-Karjalan Yhdistykset ry on sitoutunut noudattamaan viranomaisten antamia suosituksia. Toimimme siten, että jokainen tilojamme käyttävällä henkilöllä on turvallista sekä viihtyisää olla Kuutinkulmassa. Kaikki yleisten tilojen pinnat desinfioidaan jokaisen ryhmän vierailun jälkeen.

Noudatamme tilojemme käytössä seuraavia perusperiaatteita, joita edellytämme myös kaikkien tilojemme käyttäjien noudattavan sekä oman että muiden terveyden turvaamiseksi.

  1. Tule terveenä ja oireettomana
  2. Pidä turvaväli (vähintään 1,5 metriä)
  3. Huolehdi käsihygieniasta
  4. Kaikkien tilojamme käyttävien henkilöiden on käytettävä kasvomaskia kunnes toisin ilmoitetaan. Näitä on tarjolla myös heti Kuutinkulman eteisessä, kuten myös käsidesiä.

Turhia vierailuja tiloissa toivotaan välttämään. Vain tiloissa työskentelevät ja sovitut kokoontumiset voidaan pitää em. turvallisuusseikat huomioiden. Riskiryhmään kuuluvia henkilöitä pyydämme arvioimaan lähitapaamisen tarpeellisuutta erityisesti. Olemme varautuneet myös siihen, että Kuutinkulma joudutaan uudestaan sulkemaan virustilanteen pahetessa.

Kuutinkulman henkilöstö tai tilaisuuden järjestäjä kirjaa kaikki kävijät ja ottaa heiltä ajantasaiset yhteystiedot. Tämä on välttämätöntä, mikäli Kuutinkulmassa havaitaan koronatartunta. Henkilötietojen avulla pystymme jäljittämään koronan tartuntaketjun ja tiedottamaan tilojamme käyttäneet osallistujat mahdollisesta tartunnasta. 

Suosittelemme kaikkia tilojemme käyttäjiä turvautumaan toistaiseksi osin myös etäyhteyksiin aina kun se on suinkin mahdollista, jotta tiloissa ei ole 15 henkilöä enempää samanaikaisesti.