Lämpimästi tervetuloa Kuutinkulmaan osallistumaan Kansainväliseen lyhytelokuvapäivään! Katselemme illan aikana kaksi kokonaisuutta: Suomen Elokuvasäätiön Aina matkalla jonnekin (47 min) ja Rakkautta ja Anarkiaa -lyhytelokuvien yleisön suosikit (65 min). Ennen lyhäreitä keskustellaan ensi vuoden alusta starttaavasta Kuutinkulman elokuvakerhosta. Tarjolla on myös lämmintä juotavaa ja piparkakkuja!
Kuutinkulma laskeutuu hiljalleen jouluun, mutta vielä on muutama avoin tapahtuma kalenterissa. Maanantaina 12.12. tutustutaan shakin saloihin klo 16–18.30. Samaan aikaan on mahdollista katsastaa Kuutinkulman lautapeliarsenaalia: mm. Afrikan tähti ja sen uusi sovellus Pohjolan aarteet, missä kansainväliset kaivosyhtiöt kilpailevat keskenään. Lautapelit ovat Kuutinkulmassa vapaasti käytettävissä muulloinkin.
Vuoden viimeinen Digi-tupa pidetään poikkeuksellisesti tiistaina 13.12. klo 10.30 alkaen. Kouluttajana on tuttuun tapaan Etelä-Karjalan kylät ry:n Jani Valtonen ja sessioon on vapaa pääsy.
Perjantaina 16.12. pidetään Kuutinkulman Avoimet ovet klo 9.30–13.00. Olet tervetullut keskustelemaan EKY ry:n ja Kuutinkulman menneestä vuodesta ja varsinkin tulevaisuudesta. Keskustelua energisoidaan kahvila Majurskan joulupuurolla klo 10.30 eteenpäin niin kauan kuin puuroa riittää. Palan painikkeeksi tarjotaan myös glögiä, kahvia ja teetä.
Joulun alusviikolla järjestetään vielä 21.12. klo 17 alkaen Lyhytelokuvapäivä, josta tulee lisäinfoa myöhemmin tällä viikolla. Kansainvälistä Lyhytelokuvapäivää vietetään jo kymmenettä kertaa ja tapahtumalla avataan myös Kuutinkulman elokuvakerhon toiminta. Tule mukaan nauttimaan laadukkaista lyhytelokuvista suunnittelemaan elokuvakerhon toimintaa ja ohjelmistoa! Tilaisuus on ilmainen ja järjestämme osallistujille lämmintä juotavaa ja jouluista makeaa purtavaa.
Tervetuloa tutustumaan Etelä-Karjalan Järjestöpäivänä 8.11. klo 13 maakunnan sote-järjestöjen toimintaan Lappeenrannan kaupungintalolle! Järjestöpäivän teemana on järjestöjen ja hyvinvointialueen kumppanuus. Järjestöpäivän yhteydessä käynnistetään uutena yhteistyömuotona järjestökummitoiminta ja vaikka tapahtumassa kummeiksi haastetaan erityisesti aluevaltuutettuja, niin myös muut yksityishenkilöt, poliittiset päätöksentekijät tai yritykset voivat myös löytää yhteistyökumppanin järjestökentältä. Yhes ollaan enemmän!
Kevään aluevaalipaneelin osallistujat juontajien kanssa
Etelä-Karjalan Yhdistykset ry, Kymen-Karjalan sosiaali- ja terveysturva ry sekä Eksote järjestävät yhteistyössä Etelä-Karjalan Järjestöpäivän tiistaina 8.11.2022 klo 13–16 Lappeenrannan kaupungintalon valtuustosalissa ja Lappeenranta-salin aulatilassa. Teemana on Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ja järjestöjen yhteistyö.
Tilaisuus on suunnattu erityisesti järjestöille, aluevaltuutetuille järjestöasioihin tutustumiseksi sekä kaikille järjestöyhteistyöstä kiinnostuneille. Tilaisuus alkaa klo 13 kahvilla ja järjestöjen esittäytymisellä.Tilaisuuden puheenvuoroja klo 14–16 pääsee seuraamaan myös striimin välityksellä suorana Eksoten YouTube-kanavalla https://youtu.be/RfJrFG3u9jw, missä tilaisuuden jälkitallenne on katsottavissa kahden viikon ajan.
Etelä-Karjalassa toimivia sosiaali- ja terveysjärjestöjä sekä hyvinvointia ja terveyttä edistäviä järjestöjä kutsutaan Lappeenranta-salin aulatilaan esittelemään toimintaansa klo 13-16. Tilaisuudessa käynnistetään myös järjestökummitoiminta, mihin aluevaltuutetut kutsutaan mukaan. Kummitoiminnan ideana on tuoda hyvinvointialueen päättäjät lähemmäksi järjestöjen tekemää työtä ja välittää tietoa järjestöjen jäsenistöä ja asiakkaita koskevista asioista, ilmiöistä ja palvelutarpeista. Järjestökummitoiminta on vapaaehtoista ja vapaamuotoista.
Kuutinkulmassa alkaa muistelukerho Lappeenranta muistoissani, jossa tarkastellaan kotikaupunkimme vanhoja valokuvia ja keskustellaan niistä heräävistä muistoista ja tarinoista. Mietitään yhdessä myös miten kaupunkimme on ajan saatossa muuttunut ja miten se on vaikuttanut meihin.
Keskustelua vetää Ulla Rustholkarhu ja tarjolla on myös kahvia, teetä ja pientä purtavaa. Aloitetaan tämän vuoden puolella vielä kahdella kerralla ja sovitaan mahdollisesta jatkosta yhdessä syksyn aikana.
Olen OLKA-hankkeen projektikoordinaattori Sari Tammeslehto. Olen koulutukseltani suuhygienisti (AMK) sekä sosionomi (AMK). Työskentelin suun terveydenhuollossa lähes 20 vuotta yksityissektorilla ja alanvaihdoksen myötä valmistuin sosionomiksi keväällä 2022. Viimeisen harjoitteluni suoritin Etelä-Karjalan yhdistykset ry:n Kumppanuusverkosto-hankkeessa, jossa pääsin perehtymään järjestösektoriin sekä myös OLKA-hankkeeseen. Hanke on hyvässä vauhdissa jo ja pääsen mukaan mielenkiintoiseen työhön.
Syksyn aikana uusille vapaaehtoisille on järjestetty vapaaehtoistoiminnan peruskurssi eli ILONA valmennus. Uudet vapaaehtoiset on haastateltu ja perehdytetty OLKA-toiminnan sairaalaopastehtäviin sekäjuttukaveritoimintaan. Yhteistyö juttukavereiden ja sairaalan K7 osaston kanssa on saatu alkuun, ja vastaanotto osastolla on ollut erittäin lämmin.
Vertaistukijoiden käynnit ovat jatkuneet osastoilla. Samoin yhdistysten Teema-päiviä järjestetään totuttuun tapaan sairaalan Olka-pisteellä. Tieto Teema-päivistä tulee Olka Etelä-Karjala facebook ja Instagram-sivuille. Jos haluat tulla esittelemään yhdistyksesi toimintaa, ole yhteydessä koordinaattori Sari Tammeslehtoon.
Joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina Kuutinkulmassa on avoin OLKA-tapaaminen. Seuraava kerta on 7.10. – Tervetuloa!
Lappeenrannan Mahdollisuuksien tori 2022 järjestetään ensi lauantaina Kulttuuritila Nuijamiehessä (Valtakatu 39) ja me-talolla (Raastuvankatu 7). Mahdollisuuksien tori on tuttuun tapaan ilmaistapahtuma.
Kulttuuritila Nuijamiehen ovet aukeavat klo 12 ja me-talon ovet klo 13. Nuijamiehen saliohjelma alkaa Kansanmusiikkiyhtye Kipinän esityksellä klo 12.15, minkä jälkeen on punnittua puhetta ja keskustelua teemalla ””Monimuotoinen järjestökenttä ja vaikuttava kansalaisaktiivisuus” ” klo 13.00–14.20. Teemaa avaavat Fingo ry:n Mahdollisuuksien tori -koordinaattori Jaana Viirimäki aiheella ”Fingo ry – monimuotoinen vaikuttaja”. Fingo ei ehkä nimenä ole vielä kovin tunnettu, mutta toiminnassa on mukana laaja kirjo kansalaisjärjestöjä. Nicehearts ry:n Naapuriäiti-toiminnan johtaja Liisa Kulta puhuu otsikolla ”Kohti antirasismia” – miksi on tärkeää puhua antirasismista, mitä se tarkoittaa ja minkälaista työtä Nicehearts ry:ssa tehdään tämän teeman ympärillä? Mariia Kostiainen Ukrainalaisten yhdistys Suomessa puhuu teemalla ”Katse tulevaisuuteen” ukrainalaisten tilanteesta.
Nuijamiehen toripäivän päättävät työryhmän Puumalainen-Pantsu-Nättinen tanssivideoteos Heijastus – Reverbaration klo 14.30 ja multi-instrumentalisti Giu Om’Ga klo 15. Nuijamiehen aulassa on toimijoiden esittelypisteitä klo 12–15.
Nicehearts ry:n koordinoima me-talon järjestämässä avoimet ovet -osiossa esitellään me-talon maksutonta ja yhteisöllistä toimintaa sekä toimitiloja kahvitarjoilun kera.
Tapahtumaa tukevat Fingo ry ja Lappeenrannan kaupunki.
Kesä jatkuu vielä ja kuitenkin on todettava, että Kuutinkulman syyskausi on ovella. Lämpimästi tervetuloa perjantaina 19.8. klo 10-13 Kuutinkulmaan vaihtamaan kuulumisia, ideoimaan niin Kuutinkulman kuin myös EKY ry:n toiminnan kehittämistä ja keskustelemaan Kumppanuusverkosto- ja OLKA-hankkeista. Pannu on kuumana ja leivonnaisia tarjolla. Hellettä viilennetään virkistävällä mehutarjoilulla. Tapaamisiin!
Kesäloman kynnyksellä on hyvä kerrata hankkeen alkuvuoden toimintaa. Järjestöjen alakohtaisissa yhteistyöryhmissä, järjestöverkostoissa, on kevään aikana toteutettu monipuolista toimintaa. Perhejärjestöjen ryhmä sai huhtikuussa maakunnallista näkyvyyttä yhteisellä lehtimainoksella. Ryhmä on järjestänyt perhetapahtumia eri puolilla maakuntaa ja uudet tapahtumat ovat jo suunnittelussa. Perhejärjestöt edistävät aktiivisesti yhteistyötä tulevan hyvinvointialueen kanssa ja toimintojen aiempaa tiiviimpää kytkeytymistä hyvinvointialueen palveluihin. Työllisyystoimijoiden verkostoa koskettaa lukuisat lakimuutokset. Verkostossa on 3. sektorin lisäksi mukana Etelä-Karjalan kunnat ja yhteistyössä on paikannettu vaikuttamisenpaikkoja ja annettu mm. yhteinen lausunto palkkatukijärjestelmän uudistamista koskevaan lakiesitykseen. Toteutuessaan se tuo tummia pilviä järjestöjen toiminnan ylle ja haastaa erityisesti työllisyystoimijoiden palvelujen toteutumista jatkossa. Monikulttuurisuustoimijat ovat järjestäneet kevään aikana Ukrainasta saapuneille pakolaisille erilaista tukea ja toimintaa, ryhmän yhteistoiminnan kehittäminen jatkuu syksyllä. Samoin seniorijärjestöjen yhteistyön kehittäminen jatkuu kesän jälkeen.
Järjestöjen maakunnallinen Kumppanuuspöytä on alkuvuoden aikana kokoontunut kahdesti, seuraavat tapaamiset ajoittuvat syys- ja marraskuuhun. Kumppanuuspöytä on tärkeässä roolissa järjestöjen vaikuttamistoimielimenä, tiedon välittäjänä sekä keskustelualustana muuttuvassa toimintaympäristössä. Myös kumppanuuspöydän toimintaa kehitetään ja tehostetaan osana hanketta.
Etelä-Karjalan hyvinvointialuevalmistelussa on eletty hektistä aikaa, ja hanke on ollut aktiivisesti mukana järjestöyhteistyön suunnittelussa. Hyvinvointialueen järjestöyhteistyön rakenteet ja järjestöjen vaikuttamisenpaikat on kevään aikana tehty näkyviksi ja niiden kehittäminen jatkuu. Ajankohtaisena asiana on hyvinvointialueen järjestöavustusmalli, jota järjestöt yhdessä tarkastelevat ja kommentoivat elokuussa. Hankkeessa vaikutetaan myös järjestöyhteistyön näkyvyyteen hyvinvointialueen strategiassa ja Kumppanuuspöydän tunnistamiseen yhteistyötahona hyvinvointialueen toimintaa ohjaavissa keskeisissä asiakirjoissa.
Uusi järjestötietoalusta Lähellä.fi on avattu keväällä käyttöön Etelä-Karjalassa ja hankkeessa yhdistyksiä on ohjattu viemään tietonsa uuteen palveluun kesän aikana. Vanha Yhdistysinfo.fi poistuu käytöstä syksyllä. Uusi palvelu on keskeinen työkalu järjestöjen näkyvyyden lisäämisessä. Jatkossa Etelä-Karjalan asukkaat, sote-ammattilaiset ja kuntapäättäjät ja -työntekijät ohjataan systemaattisesti hakemaan järjestötietoa Lähellä.fi -sivustolta.
Maakunnalliset kehittämishankkeet Kumppanuusverkosto, Oiva Osallisuus Etelä-Karjalassa ja Hyvä Mieli! ovat kevään aikana tehneet erittäin antoisaa yhteistyötä. Hankeyhteistyönä on toteutettu kuntapäättäjille koulutuksia päätöksenteon vaikutuksista hyvinvointiin. Kumppanuusverkosto-hanke on ollut mukana Ikäystävällinen Etelä-Karjala -hankkeen verkostojohtamisen koulutuksessa ja toukokuun aikana Ikäihmisten vaikuttamispäivillä lähes kaikissa maakunnan kunnissa. Monipuolisessa toiminnalla on edistetty monialaista yhteistyötä ja verkostoitumista maakunnassa eri toimijoiden välillä sekä tavoitettu ja kuultu kuntien asukkaita. Hankeyhteistyö jatkuu syksyllä. Kumppanuusverkosto-hankkeessa jatketaan yhteistyötä myös kunnissa, tärkeänä tavoitteena on järjestöyhteistyön kehittäminen yhdessä kuntien ja järjestöjen kanssa.
Etelä-Karjalassa on vahva tahto ja yhteinen tavoite kehittää järjestöjen keskinäistä yhteistyötä. Haasteeksi on tunnistettu viestintä. Kuinka tieto kulkee eri järjestöverkostojen välillä, maakunnallisiin yhdyspintatyöryhmiin valituilta järjestöedustajilta järjestöille ja kuinka järjestöt välittävät tietoa edustajille ja tukevat edustajiensa vaikuttamistyötä. Toimivan viestinnän avulla järjestökentän voima saadaan välittymään aiempaa paremmin tärkeisiin vaikuttamisen paikkoihin. Kumppanuusverkosto-hanke on päässyt kevään aikana erinomaiseen vauhtiin. Kesälomalla ladataan akut ja syksyllä jatketaan kehittämistyön parissa – etsitään ja löydetään ratkaisuja myös viestinnän haasteisiin.
Leppoisaa ja kaunista kesää!
Anna-Maija Ahonen, projektipäällikkö Etelä-Karjalan Yhdistykset ry Linjoilla taas 2.8.
Toukokuun aikana on pidetty ensimmäiset Teemapäivät uudessa OLKA-pisteessä. Vastaanotto on ollut hyvää ja tiedon hakijoiden tavoitettavuus on saavutettu nyt aiempaa paremmin. Vertaistukijoiden käynnit ovat jatkuneet osastoilla. Sairaalaopastoiminta on jatkunut toukokuussa ja siirtyy nyt kesätauolle.
Kuukausitapaamisessa 3.6. Kuutinkulmassa keskusteltiin viestinnästä OLKA-hankkeen ja yhdistysten välillä. Sähköpostin todettiin olevan hyvä viestintämuoto, kun halutaan välittää samaa viestiä useille tahoille. Tulevia yhdistysten Teema-päiviä voidaan OLKAn toimesta mainostaa jatkossa myös OLKA-pisteellä. Tieto tapahtumista tulee myös OLKA Etelä-Karjala ja Eksoten Facebook-sivuille.
Seuraava vapaaehtoistoiminnan peruskurssi, eli ILONA valmennus järjestetään tiistaina 17.8 klo 12.30-15.30 Lappeenrannan Iso Avussa. Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedot kurssista hieman lähempänä tuota ajankohtaa.
Matkailu avartaa
Valtakunnallinen OLKA-verkosto kokoontui 8–9.6.22 Tampereelle OLKAimet tapahtumaan. Päivien aikana verkostoiduttiin, vaihdettiin kokemuksia ja ideoitiin yhdessä uutta. Tutustuimme TAYSin OLKA-pisteeseen sekä Artteli kumppanuusyhdistys ry:n toimintaan.
Matkailun vauhtiin päästyämme lähdimme 13.6.22 Mikkeliin tutustumaan OLKA-pisteeseen ja kuulemaan OLKA-koordinaattorin kokemuksia toiminnasta. Heillä toiminta on alkanut jo vuonna 2019. Nyt toiminta on saanut STEA:lta pysyvän rahoituksen ja toimintaa koordinoi Estery.
Yhteiskuva Tampereelta. Kuvassa OLKA-toimijoita ympäri Suomen maata.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.